Epämääräinen banni

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Epämääräinen banni

Viesti kirjoittaja Larre lähetetty Su Kesä 16, 2013 3:14 pm

Steam ID: STEAM_0:1:11617829

Oma selitys tapahtumista: Mappina taisi olla "de_kabul3_b1". Pelasin ct:n puolella ja ammuin siinä sitten jonkun vastustajan kuten kuuluukin. Tämän jälkeen minut slayattiin. Kirjoitin chattiin "wut?" koska halusin tietää syyn rangaistukselle. Siinä sitten joku admineista selitti että ct:t eivät saa ryysiä terojen päätyyn. Noh, homma oli itselleni selvä, samalla tavalla oltiin pelaajia jo välillä ohjeistettu aiemmissakin mapeissa mutta olin tässä ilmeisesti syystä tai toisesta missannut adminin ohjeen. Tässä vaiheessa kuitenkin joku toinen admin alkoi huutaa mikkiinsä ettei minulle kannata asiaa alkaa selittää koska olen kuitenkin ulkomaalainen. Vastauksena kirjoitin chattiin: "joo, ruottalainen". Siinä vaiheessa kuului porukoiden mikeistä harvinaisen eläimellistä mölinää ja lensin ulos servusta.

Päivämäärä ja kellonaika: 13. 6. 2013, noin klo 21

Kiinnostaisi tietää syy tälle bannille. Tuskin kukaan admin oikeasti luuli minun olevan ruotsalainen (serverillä taitaa vielä näkyä mistä maasta kukin pelaaja joinaa) ja ryysäämisestä minua jo rangaistiin slayaamalla, perma ban moisesta tuntuu hieman liioitellulta varsinkin kun pelasin servulla ensimmäistä kertaa. Itselleni on sinällään aivan sama jääkö banni voimaan vai ei, kaveri vain valitti kun olisi halunnut että mennään servulle pelaamaan.

Larre

Viestien lukumäärä : 1
Join date : 15.06.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Epämääräinen banni

Viesti kirjoittaja Vanhanen lähetetty Su Kesä 16, 2013 4:27 pm

Tätä ei kyl varmaa kukaa admineista muista enää ku kaikki ollu siel +3promilles Very Happy

Vanhanen

Viestien lukumäärä : 36
Join date : 25.02.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Epämääräinen banni

Viesti kirjoittaja vjscope lähetetty Ma Kesä 17, 2013 8:56 am

Haha! Joo muistan mää tän. Kannattaa varmaa miettiä et mitä sanoo. Wink Jos se kerta on iha sama nii lukkoon vaan aihe...
avatar
vjscope

Viestien lukumäärä : 139
Join date : 20.02.2013
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Epämääräinen banni

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa